Apollo-lehdessä oli toivomus laittaa korteista tarinaa. Minulla olisi pieni kertomus tästä ISÄ MEIDÄN-kortista, syystä että se koskettaa maamme historiaa.
Sata vuotta sitten oli kovat ja vaikeat ajat kansallamme veljessota sisällissota, monet tuhannet kuolivat. Kansa oli jakaantunut kahtia punaisiin ja valkoisiin.
Valkoiset saivat sankarihautauksensa kunnioineen ja punaisia ei kelpuutettu edes siunattuun maahan, papit kieltäytyivät hautaamasta. Heidät haudattiinkin ulkopuolelle hautausmaan, vasta myöhemmin on siirretty monien hautausmaiden aidat niin että myös ulkopuolelle haudatut ovat nykyään hautausmaan sisäpuolella. Siihen aikaan kuitenkin kaikki kuuluivat kirkkoon ja useat olivat hartaasti uskovaisia ihmisiä, joten monesti äidit tai vaimot joutuivat itse hautaamaan omaisensa jos heidän ruumiinsa löytyi haudattavaksi. Oma mummuni löysi isäni tädin kanssa Kalevankankaan ruumiskasasta veljensä ruumiin tunnistaen äitinsä kutomista sukista. Ottivat hänet siten sieltä itse, saattaen haudattavaksi.
Sen vuoksi olen tehnyt tämän kortin vaatimattoman oloiseksi, että se kuvaa sitä todella karua kohtaloa niin monen silloisen ihmisen kohdalla.
Rauhan vuosia toivoen
Kaija Lepola